Se kun alat keskustella ihmisen kanssa joka on sun paras ystävä ja luotat pysyvän rinnalla tapahtu mitä tapahtu ja sulla on kerenny alkaa tulee olo että näin ei ole mutta kun itket ja vuodatat puhelimessa oman huonon olon ja kuulet sen että toinen välittää kaikesta huolimatta niin saa tiputtamaan kiven sydämeltä. Onneks joku saa mun silmii auki välillä et tiiän hetkellisesti että tääl on viel jotain inhimillist jäljellä. Siis mun pääkopassa. Pelkään että tuun liian sokeeks elämälle etten enää tiiä mikä on hyväksi mulle ja mun perheelle.
Merkinnät RSS-syötteenä