Tänää kävin sitte terkkarin juttusilla. Tai siis ehkä pikemmin itkemässä. Terkka sanoi että ei niinkään mielenterveydessä vikaa vaan olen vetäny itteni nyt niin loppuun etten enää jaksa mitään. Ja siltähän tää tuntuu. Torstaina sitte vielä lääkärin juttusille jotta saan lääkkeet masennukseen ja sairaslomaa. Nyt vielä kun saisi juteltua oman miehen kanssa kasvotusten ja kertoa tilanteesta. Jotenkin tuntu kun kaikki sanonu että mun mielenterveydessä on oltava vikaa niin helpottavalta kun sain tietää että se ei ole sitä. Mutta kun kaikki tuntuu mun ympäriltä kadonneen eikä halua mua nähdä niin on kovin yksinäistä. Kaipaan ystäviä, kaipaan etenkin omaa miestä ja yhteistä aikaa perheen kesken. Mulla on ihan kauhee ikävä mun vanhempiaki jotka onneks koht tulee takas Suomeen. No näillä mennään ja katsotaan mitä se torstai tuo…
Merkinnät RSS-syötteenä